- Tiedämme jo nyt, että tulevissa presidentinvaaleissa vasemmistolla on ehdokas ja oikeistolla on ehdokas. Suurin osa kansalaisista asettuvat kuitenkin vasemmiston ja oikeston väliin. RKP on aina asettanut presidentinvaaleihin liberaalin, uskottavan ja kansainvälisen ehdokkaan joka poliittisesti asettuu vasemmiston ja oikeiston väliin, sanoo Johansson, ja toteaa, että näin RKP tekee myös näissä vaaleissa.
Johansson toteaa, että tällaisen poliittisesti oikeiston ja vasemmiston välimaastossa olevan ehdokkaan mahdollisuudet selviytyä vaalien toiselle kierrokselle paranisivat huomattavasti jos myös Keskusta liittyisi kannattajien joukkoon.
Johansson ei näe mitään dramaattista siinä, että Keskusta asettuisi RKP:n ehdokkaan taakse. Puolueet kuuluvat ennestään m.m. samaan ryhmään Euroopan parlamentissä.



