SUOMEN RUOTSALAINEN KANSANPUOLUE
PUHEENJOHTAJA STEFAN WALLIN
LEHDISTÖTIEDOTE
UUSIKAUPUNKI 14.2.2011
Autonvalmistus Suomessa on pieni mutta tärkeä toimiala, varsinkin varsinaissuomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Pienen toimialan on osattava erikoistua pärjätäkseen globalisoituvilla markkinoilla, joilla esimerkiksi sähköisten ajoneuvojen suosio tulee kasvamaan. Entistä ympäristötietoisemmat autoasiakkaat asettavat uusia haasteita autoteollisuudelle. Asiakkaat vaativat ekologisempia ratkaisuja ja ympäristöystävällisempiä autoja, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, joka vieraili maanantaina Valmet Automotiven tehtaalla ja automuseossa Uudessakaupungissa.
- Tämä trendi luo suomalaiselle autoteollisuudelle sekä muille lähellä oleville toimialoille uusia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiselle ja hyödyntämiselle sekä innovaatioille luodakseen uusia ympäristöystävällisempiä ja kilpailukykyisempiä valmistusratkaisuja, sanoi Wallin.
Uudessakaupungissa on pitkä kokemus ajoneuvojen valmistamisesta ja Uudenkaupungin autotehdas onkin eturivissä sähköisten ajoneuvojen kehittäjänä ja valmistajana. Autotehtaan toiminta on Varsinais- Suomessa tärkeä työllistäjä, mutta tärkeää on myös että suomalainen osaaminen ja kädenjälki näkyvät jatkossakin automarkkinoilla.



